KUOPION RAUHALAHDESSA KURLAUKSEN KOLMANNET MM-KILPAILUT LAUANTAINA 19. ELOKUUTA
KUOPION RAUHALAHDESSA KURLAUKSEN KOLMANNET MM-KILPAILUT LAUANTAINA 19. ELOKUUTA
KUOPION RAUHALAHDESSA KURLAUKSEN KOLMANNET MM-KILPAILUT LAUANTAINA 19. ELOKUUTA
Kilpailuun voivat osallistua perheet ja eri yhteisöt
Kurlauksen jo kolmannet MM-kilpailut käydään tänä vuonna Kuopiossa Kylpylähotelli Rauhalahdessa lauantaina 19.8.2017. Hauskan, Curlingista muokatun joukkuepelin suosio on ylittänyt järjestäjien odotukset. Aiempina vuosina mukana on ollut parisenkymmentä joukkuetta. Tämän vuoden kilpailuun ilmoittautuminen on käynnissä 13.8. asti.
Kurlauksen on kehittänyt Kuopion ”tahkopihkala" Ari Järveläinen. Peli on saanut ideansa Curling-pelistä, jossa graniittikiveä liu'utetaan jäällä, mutta kurlauksessa pelivälineinä ovat koivupallot sekä harjat. MM-kisoissa Rauhalahdessa kurlauksen pelialustana on hiekkakenttä. Kilpailu etenee aina kahden 4-10 hengen joukkueen välisenä pelinä ja pelin henkeen kuuluu mm. kentän epätasaisuus.
- Tänä vuonna uutta on, että paras kisa-asu palkitaan. Kyseessä on siis koko päivän tapahtuma, joka huipentuu Pete Parkkosen keikkaan. Terassi on auki koko päivän ja tarjolla on hyvää sapuskaa ja virvoittavia juomia, kertoo Rauhalahden kylpylähotellin johtaja Maarit Paunonen, joka muistuttaa myös, että tapahtuma sopii loistavasti myös firmojen virkistyspäiväksi
- Myös lapsiperheet ovat tervetulleita osallistumaan kilpailuun. Joukkueita on osallistunut myös Kuopion ulkopuolelta, iloitsee Paunonen.
Kurlauksesta sanotaan, että se on ”mualiman jännin pelj”. Erittäin hauska ja jännittävä, mutta kuitenkin taktinen ja tarkkuutta vaativa peli. Pelin säännöt oppii viidessä minuutissa ja lajin MM-kisoihin voi osallistua vaikka harjoittelematta.
MM-kilpailut alkavat klo 10 kisojen avauksella ja alkusarjan peleillä. Yleisö on tervetullut seuraamaan hauskoja otteluita ja kannustamaan joukkueita. Alueelle on vapaa pääsy. Tapahtuman päätteeksi ilta jatkuu ravintolassa Pete Parkkosen vauhdittamana.
KURLAUKSEN MM-KILPAILUT 2017
Kylpylähotelli Rauhalahti
La 19.8.2017, klo 10-18, vapaa pääsy.
Estradi-ravintolassa illalla Pete Parkkonen, ennakko 15 e (Rauhalahti ja Lippuagentti), ovelta 18e.
Lisätiedot:
- Kylpylähotelli Rauhalahti
- kylpyläpäällikkö Ari Järveläinen, 044 7473 171, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
- www.rauhalahti.fi / www.facebook.com/rauhalahti
- Lisää Kurlauksesta: http://kurlaus.fi
- Video vuoden 2016 Kurlauksen MM-kisoista